tiistai 14. elokuuta 2012

Ketjulotto. Osa 2/3 puolustus

Jokereiden puolustuksen materiaali on kapea, sillä Jokerit eivät hankkineet kesällä yhtään uutta puolustajaa. Viime kauden puolustajista sen sijaan lähti Josef Boumedienne HC Slovan Bratislavaan (KHL), Ross Lupaschuk EC Salzburgiin (Itävallan liiga), Tommi Kivistö (Carolinan organisaatioon P-Amerikkaan?) ja jo tammikuussa sopimuksesta vapautettu John Klingberg Skellefteåån (Elisterien).

Sen sijaan Jokerit tekivät jo kauden aikana sopimuksen A-junioreissa pelanneen Esa Lindellin kanssa. Keväällä he tekivät sopimuksen A-junioreissa pelanneen Otso Rantakarin kanssa. Jokereilla on myös sopimus A-junioreissa viime kaudella pelanneen Petteri Lindbohmin kanssa.
Kukaan heistä ei ole vielä tehnyt SM-liiga debyyttiä, vaikkakin Lindbohmilla oli jo viime kaudella Jokereiden kanssa sopimus ja hän pelasi jo viime elokuussa European Trophy peleissä.                                                            

                                                                        1. pakkipari
                                             Ossi Väänänen                         Teemu Eronen

Jokereiden viime kauden parhaiten toiminut pakkipari. Jatkaa tälläkin kaudella mitä todennäköisimmin 1. pakkiparina. Väänänen on Ilmalan isäntä ja SM-liigan parhaita (paras) puolustava pakki. Teki viime kaudella oman maaliennätyksensä Jokerit paidassa (5 maalia). Eronen oli viime kaudella Jokerit pakeista tehokkain maalin tekijä 9 osumallaan. Eroselta on odotettavissa vielä edellistäkin parempi kausi. Kehittynyt hyvää vauhtia kohti SM-liigan parhaita hyökkääviä pakkeja. Sanoisin Väänänen-Eronen parin olevan tulevalla kaudella yksi SM-liigan parhaista pakkipareista. Molemmat ovat Jokereille korvaamattomia pakkeja tulevalla kaudella, kun Jokerit lähtee kauteen ainoastaan kuudella SM-liiga kokemusta omaavalla pakilla.

                                                                       2. pakkipari
 Jeremy Dehner                          Markus Norlund

Dehner ja Norlund muodostivat myös viime kaudella Jokereiden 2. pakkiparin. Kun uusia pakkeja ei ole tullut, niin parit tulevat pysymään todennäköisesti hyvin samanlaisina kuin viime kaudella. Norlund tuli viime kaudeksi Jokereihin Tepsistä suurin odotuksin, mutta erityisesti alkukausi meni penkin alle. Norlundista odotettiin viivapelotetta, joka mättäisi maaleja samaa tahtia kuin TPS aikoina parhaillaan, mutta eihän se niin mennyt. Norlund onnistui maalaamisessa ensimmäistä kertaa vasta viimeisessä pelissä ennen joulutaukoa. Runkosarjan aikana hän teki yhteensä viisi maali. Playoffeissa tahti oli jo parempi, kymmenessä pelissä kaksi maalia. Tällä kaudella Norlundilta on syytä odottaa selkeästi enemmän maaleja. Viime kaudella hänen pelinsä alkoi sujua vasta helmikuisen kolmen pelin katsomo komennuksen jälkeen. Nyt ei ainakaan Norlundilla ole pelkoa tippua pelaavasta kokoonpanosta, kun materiaali on niin kapea. Joten löytääkö hän virettään vai onko pelaaminen taas löysäilyä? Dehnerille kausi on jo kolmas Jokereissa. hän on hyvä kiekollinen pakki joka pystyy yli 20 pisteen kauteen. 

3. pakkipari
Antti-Jussi  Niemi                                           ?       
3. parissa pelaa Niemi + joku nuorista. Paikasta kilpailevat Manelius, Lindell, Lindbohm ja Rantakari. Niemi pelasi hyvän kauden viime vuonna - ainakin verrattuna takaiseen katastrofi kauteen. Hyvä perus 3. parin puolustava pakki, joka hoitaa oman hommansa ja tuo joukkueeseen johtajuutta. Pelannut Jokeri paitapäällä jo junnuvuosista asti. Teki toki välissä visiitin P-Amerikkaan ja Ruotsiin, mutta löysi tiensä takaisin kotiin. Niemeltä voi odottaa, että säilyttäisi viime kauden tasonsa. Ei vanha koira uusia temppuja opi. 

6. pakin paikasta taistelevat:

Nico Manelius  

Aloittaa jo neljännen kautensa SM-liigassa, mutta ei ole vieläkään vakiinnuttanut paikkaansa. Myös viimeinen kausi sopimuksesta. Nyt hänellä on loistava paikka vakiinnuttaa paikka ylhäällä ja antaa näyttöjä jatkospimusta varten. Viime kaudella Manelius tuli tarpeen vaatiessa apuun ja pelasi siellä missä tarvittiin - välillä jopa hyökkääjänä. Oikea joka paikan höylä voisi sanoa. Pääsi Lupaschukin heikkojen esitysten ansoista pelaamaan playoffeissa JYP sarjassa muutaman pelin ja suoriutui nyt ainakin Lupaschukia paremmin hommastaan. Niemen tultua pelikuntoon tippui taas katsomoon.


Petteri Lindbohm

Iso Väänäsmäinen ilkeä puolustava puolustaja. Ehkä todennäköisin läpimurron tekevä ja paikan itselleen SM-liigassa vakiinnuttava pelaajaa ehdokkaista. Ei ole tehnyt vielä SM-liiga debyyttiä, mutta pelasi jo viime kaudella edustuksen mukana European Trophy peleissä elokuussa. Kesällä St. Louis Blues varasi Lindbohmin 6. kierroksella.

Esa Lindell

Valittiin viime kaudella ASM-liigan parhaaksi pelaajaksi ja puolustajaksi. Oli Jokereiden paras pisteiden tekijä. Pakkien maali, syöttö ja pistetilaston ykkönen. Lindell varattiin kesällä 3. kierroksella Dallasiin. Häneltä odotetaan paljon, mutta onko tämä kausi vielä hänen kautensa? Vasta 18 vuotias nuori mies.

Otso Rantakari

Pelasi koko viime kauden Jokereiden A-junioreissa ja kävi myös U20 maajoukkueen mukana. Mielestäni epätodennäköisin vaihtoehto läpimurron tekijäksi. Viettänee kauden Kiekko-Vantaassa ja A-junioreissa.


Hyvin todennäköinen vaihtoehto on, että kukaan heistä ei tee läpimurtoa ja Kekäläinen hankkii ennen siirtorajan umpeutumista yhden tai kaksi pakkia tuomaan leveyttä materiaaliin kevään tosipelejä varten. Näin tehtiin myös viime kaudella, kun hankittiin Lupaschuk ja Boumedienne. Ainakin Jokerit tarjoaa junioreille aidon mahdollisuuden nousta SM-liiga kokoonpanoon, sillä näistä nuorista vähintään yksi pelaa joka ilta. Loukkaantumisten tullessa useampikin. 

Osa 3 maalivahdit tulee loppuviikosta.

2 kommenttia:

  1. Hyvää pohdintaa. Tulee kyllä seurailtua tätä blogia. Aika samoilla linjoilla olen näistä pakeista, ainakin tällä hetkellä. Pelit sitten näyttää tuleeko viilauksia. PS. Petteri Lindbohm taisi lipsahtaa Esaksi. Meni Lindellin kanssa joskus itselläkin sekaisin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista.
    Todella mennyt etunimet sekaisin. Kiitos huomautuksesta.

    VastaaPoista